Riittamaija

Home/Kotiin
Up/Ylos
Lapissa 1997

|Sivulla soi taustamusiikkia|

Riittamaija Blomster

(s. Rekunen)

Riittamaija 1967Välinehuoltaja, lääketeknikko.

Syntyi 1965 Helsingin maalaiskunnassa (nykyisin Vantaa). Vanhemmat jalostaja, tutkija Matti Rekunen ja puoliso kanttori-urkuri Helvi Tuomi, s. Jutila.

Eli lapsuutensa ja kävi koulunsa Kangasalla sekä kouluttautui Helsingin IV sairaanhoito-oppilaitoksessa välinehuoltajaksi. Sijaisuuksia on ollut Tuusulan ja Keravan terveyskeskuksissa ja hän on hankkinut työkokemusta useilta eri aloilta, mm. hän huolehti Baltian maiden (Viro ja Latvia) sekä Pohjoismaiden (Ruotsi, Norja, Tanska, Grönlanti) valokuvatilausten käsittelystä Ifi Oy:n Keravan tuotantolaitoksilla. Sittemmin hän on työskennellyt elintarvikealalla Hyrylässä. Työpaikkana oli pitkään Tuusulan terveyskeskus.

Titi jatkoi opiskeluaan ja valmistui Helsingin sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksen (HESOTE) kolmivuotiselta kurssilta lääketeknikoksi keväällä 2004 ja jatkoi heti Helsingin yliopiston Farmaseuttisen tiedekunnan opintoihin. Väliajat hän on työskennellyt Tuusulan apteekissa.

Riittamaijan eli tuttavallisemmin Titin harrastuksiin kuuluvat kirjallisuus, matkustelu, kuntoliikunta (punttisali, rullaluistelu, hiihto) ja ompelutyöt.

Riittamaija Rekunen 2000.

Riittamaija kesän 2000 kukkaisloiston keskellä.

 

horizontal rule

Perhe

Riittamaija avioitui 1986 tuusulalaisen Lasse Blomsterin kanssa, mutta erosivat 1992. Perheeseen syntyivät lapset Tony 1986 (tuttavallisesti Topi) ja Max 1988, jotka asuvat äidin luona, mutta pitävät kiinteätä yhteyttä ja ulkoilevat sekä puuhailevat muutakin isän kanssa.

Lasse Blomster 1986.

Lasse Blomster 1986.

 

Max ja Tony sekä kevään 1996 muotihiukset.

Max ja Tony sekä kevään 1996 muotihiukset.

Tony (yhteiskuvassakin oikealla) ja Max kävivät yhdessä Mikkolan koulua. Koulu valmistui 1994 ja Tuusulan koulumaailman vastaavat ovat syystäkin olleet ylpeitä modernista ja hyvin varustetusta koulusta ja joutuvat vähän väliä esittelemään sitä koti- ja ulkomaisille vieraille.

Tony ja Max urheilivat kouluaikana innokkaasti ja ovat olleet koulunsa hakoja vuosittaisissa koulujenvälisissä kilpajuoksuissa. Urheilullisiin harrastuksiin kuuluivat jalkapallo, pesäpallo, sähly ja uinti. Urheilullista taustaa löytyy ainakin isän puolelta, jonka isä eli Tonyn ja Maxin vaari oli aikoinaan piirin mestari aitajuoksuissa.

Muita poikien harrastuksia ovat luonnon eläinten ja hyönteisten tutkiminen, samoilu isän kanssa metsissä ja yöpymiset erätulilla sekä pelaaminen PC-tietokoneella ja Nintendolla. Etenkin Max on tutkinut hyönteisten ja varsinkin perhosten maailmaa ja pojilla oli aikanaan yhdessä isän kanssa rakennettu akvaario vesiliskoja ja sammakonpoikia varten. Kesän 1998 harrastuksena on Maxilla ollut erilaisten perhostoukkien pyydystäminen, hoitaminen koteloasteelle ja siitä edelleen aikuisiksi perhosiksi.

Parhaimpaan ystäväpiiriin kuuluvat serkkujen lisäksi Aku Jr vuodesta 1996 ja vuodesta 1992 lähtien kaksi kääpiökania, Puppe ja Jeppe, jotka viettivät aikanaan kesäänsä mummolan pihanurmikolla, tosin kesällä 1998 enää Jeppe pääsi nauttimaan vihreän ruohon tuoksusta ja sekin poistui pari vuotta myöhemmin. Perheen ilona ja aamuisen hyvän mielen siivittäjänä oli joidenkin vuosien ajan undulaatti, joka muisti visertää pilvisinäkin aamuina.

* * *

Nykyisin Titi seurustelee Marokossa syntyneen Abdu Salmi'n kanssa, jolla on täällä oma yritys. Ahkera, iloinen ja avoin Abdu on vapauttavaa seuraa arjen kiireiden vastapainoksi. Hän tuli ylioppilaaksi kotimaassaan ja nyt, oleskeltuaan viitisentoista vuotta Suomessa, hän tuntee jo maan tavat ja osaa suomenkielen mainiosti. Kielitaitoihin kuuluu suomen lisäksi luonnollisesti kotikieli arabia sekä ranska ja espanja.

Abdu Salmi 2005.

Abdu Salmi 2005.

* * *

Hyrylän yläasteen jälkeen Tony, tuttavallisemmin Topi suoritti kolmivuotiset opinnot Keravan ammattiopistossa, päätyen elektroniikka-asentajaksi 2005, mikä antaa valmiudet toimia elektroniikan asennus-, sähköasennus ja mikrotukihenkilön tehtävissä. Aloitti varusmiespalvelun Isosaaressa Helsingin edustalla vuoden 2006 alussa.

Tony harrasti kolmen vuoden ajan (1993 - 1996) karatea. Talvikauden viikoittaiset harjoitukset nuorten karatessa tuottivat useita värinvaihtoja karatepuvun vyöhön. Hän ehti ansaita järjestyksessä seuraavat värit: valkoinen, keltainen, oranssi ja vihreä. Jos harrastus olisi jatkunut, odotuslistalla olivat vielä sininen, ruskea ja musta vyö. Tony on perinyt vanhemmiltaan käden taidot ja rauhallisen, harkitsevan mielenlaadun.

Tony Blomster 2001.

Tony Blomster 2001.

* * *

Hyrylän yläasteen jälkeen Max on aloittanut opinnot Keravan ammattiopistossa metallialan opintojen kolmivuotisella linjalla.

Max tunnettiin koulutovereidenkin keskuudessa vilkkaana, joskus jopa suulaana leikinlaskijana ja toveripiirin naurattajana. Puhumisen lahja on varmaan kummankin isoäidin tähän liittyvien perintötekijöiden summa!

Max Blomster 2001.

Max Blomster 2001.

 

horizontal rule

 

 

Sivut perustettu 1996. Sivuja päivitetty 28.05.2012
( matti.rekunen @ gmail.com ; jotta osoite toimisi, poista siitä kaksi sanaväliä)

© 1996-2012 Matti Rekunen