Kuhmolaisessa

Home/Kotiin
Up/Ylos

Iida Rekunen soitti Mozartia

Ensimmäinen kuhmolainen esiintyi kamarimusiikkikonsertissa

Kuhmolainen 26.7.1996

Iida paistattelee suven ensimmäistä kesäpäivää kanttorilan pihalla. Veljen rumpupatterista lähtevät äänet saavat siipirakennuksen oven kahvan keikkumaan.

Palmikosta purkautunut vallaton hiussuortuva otsallaan Iida kertoo jännittäneensä ihan hirveästi.

Iida Rekunen, 9 vuotta: Soittamista on kertynyt jo neljä vuotta. Kuhmon Kamarimusiikin 27. kesänä Iida soitti Wolfgangin tarinassa Allegron F-duuri, se on sävelletty 11. päivänä joulukuuta 1761. Mozart oli tuolloin viisivuotias.

Sain tietää toukokuussa

Iida sai tietää toukokuussa soitonopettajaltaan Martti Väisäseltä, että hän esiintyy Kuhmon Kamarimusiikin konsertissa.

Iida on tunnettu tarkasta sävelkorvastaan. Iida kertoo helpottuneena, että vaikka hän jännitti ihan hirveästi, niin yhtään virhettä ei tullut, soitto meni hyvin.

- Minusta tulee isona muusikko, sanoo Iida ja siristää silmiään auringossa.

- Iso-veljestä saatta tulla rumpali, se on soittanut jo kolme vuotta niitä, kertoo Iida ja toteaa, että kolme heidän perheestään soittaa.

Iida käy konserteissa festivaalin aikana, mutta Eläinten karnevaali oli pienoinen pettymys.

- Se oli hieman pitkästyttävä. Siinä ei ollut paljon mitään kiinnostavaa. Ajattelin ihan erilaiseksi sitä konserttia. Minä luulin, että kun siellä oli niitä eläinpukuja niin ihmiset laulaa, mutta ei. Neljällä kapulalla ksylofonia soittava taiteilija oli aika ihmeellistä, pohtii Iida.

- Kivaa on, kun on Kamarimusiikki. En ole musiikkileirillä, sillä isän mielestä olen vielä liian nuori, sanoo Iida.

Iida pohtii syvällisesti tulevaisuutta ja arvelee, että ensi kesänä saattaa mennäkin musiikkileirille, jos ei satu mitään haaveria.

Haaverilla Iida tarkoittaa sairautta tai muuta siihen viittaavaa.

Mozartia sanottiin musiikin ihmelapseksi ja sellainen hän olikin.

Mitähän Iidasta vielä tulee?

Matti Rekunen

 

Sivut perustettu 1996. Sivuja päivitetty 06.02.2006
( matti.rekunen @ kolumbus.fi ; jotta osoite toimisi, poista siitä kaksi sanaväliä)

© 1996-2006 Matti Rekunen