Iida

Home/Kotiin
Up/Ylos
Kamarimusiikissa
Kuhmolaisessa
Soittotunnilla

 

Iida Rekunen

 

Iida Rekunen 2005.Iida soittaa pianolla (liitteenä välähdys oppitunnilta) sellaista, mistä muut unelmoivat joskus soittavansa. Kun Kuhmon kamarimusiikkitapahtuma tarvitsi lapsitähden kansainväliselle kuulijajoukolleen, pyydettiin Iidaa soittamaan (lehtiartikkelit: Kainuun Sanomat, Kuhmolainen). Kun musiikkiopiston tai koulun järjestämään konserttiin pitäisi saada jokin vetonaula, pyydetään Iidaa soittamaan. Tai kun seurakunnan tilaisuuteen tarvitaan lapsiryhmää laulamaan tai soittamaan, arvatkaapas ketä silloinkin pyydetään mukaan. Aikuisillakin taitelijoilla on joskus kuitenkin niin kiirettä, että kaikkiin pyyntöihin ei voi yksinkertaisesti vastata myöntävästi.

Iida opiskelee Kuhmon musiikkiopistossa pianon- ja viulunsoittoa. Pianossa lähiajan tavoitteena on 3/3 tutkinto, viulunsoitossa on suoritettu 1/3. Musiikin teorian opiskelu on myös kiinnostava aihepiiri.

Harrastuksissa Iidalla on monta rautaa tulessa. Hän pelaa sulkapalloa, harrastaa uintia, tekee kävelylenkkejä, puuhaa kokkikerhossa, laulaa lapsikuorossa ja käy jumpassakin silloin tällöin, jos ehtii.

 

Iida Rekunen joulukuussa 2004.Kuhmon päivistä on kulunut useita vuosia ja Iida asuu nykyisin (2005) Vantaalla, jonne muutti vanhempiensa ja sisarustensa mukana vuonna 2000.

Iida jatkoi musiikin opiskelua välittömästi Espoon musiikkiopistossa Tapiolassa, kävi yläasteen Myyrmäen koulussa ja jatkaa vuodesta 2003 Sibeliuslukiossa Helsingissä. Opiskelussa hän keskittyy sekä pianonsoiton että solistisen laulun opiskeluun. Muista opiskelukohteista voi vielä mainita tanssin.

Musiikin opiskelussa Iida on suorittanut nyt pianonsoiton 3/3 samoin kuin musiikin teoriassa.

 

 

RekunenIida1987_2005_pw.jpg (7298 bytes)

RekunenNella2005_2005-09_pw.jpg (7153 bytes)

Nyt Iida keskittyy hoitamaan pientä Nella-tytärtään, joka syntyi heinäkuussa 2005.

Nella Melinda Mariella on rauhallinen ja topakka tyttö. Isomummu Helvi nimitteleekin häntä ja hänen äitiään "voimakaksikoksi".

 

 

Sivut perustettu 1996. Sivuja päivitetty 06.02.2006
( matti.rekunen @ kolumbus.fi ; jotta osoite toimisi, poista siitä kaksi sanaväliä)

© 1996-2006 Matti Rekunen