Helvi ja Matti Rekunen ¹

Kunnankirjuri August Jutila 1887-1972

Elämäkerta lyhyesti

Kesällä 1936 Someron keskustassa kulki kuuma huhu. Someron kunnan päättäjiltä oli tiedusteltu, voisiko kunta vastaanottaa Norjan kuninkaallisia näiden Suomen-vierailun aikana heinäkuun alkupäivinä. Kruununprinssi Olavi ja kruununprinsessa Märtha olivat tulossa vierailulle ja Somero kiinnosti käyntikohteena, koska se oli vauras maaseutupaikkakunta ja sijaitsi kohtalaisen lähellä etelän suuria kaupunkeja.

Kunnan taloutta tiukasti hoitava kunnankirjuri August Jutila katsoi kuitenkin, että vierailu olisi Someron kunnalle kallis eikä rahoja moiseen ollut tuhlattavissa. Hänen ratkaisunsa oli kohteliaan kielteinen. Someron sijaan kuninkaalliset otettiin vastaan Kangasalla, jossa vieläkin ylpeinä muistellaan heidän vierailuaan kunnan isännöimässä tilaisuudessa Vehoniemen harjun matkailumajassa ja illallistaan Liuksialan kartanossa. Voi kuvitella, minkä pettymyksen nuuka ja asiallinen kunnankirjuri aiheutti Someron vallasväen keskuudessa.

Monipuolista valmentautumista

Mikä sitten oli miehiään tämä talousasioissa tiukka kunnankirjuri, jonka syntymästä tuli keväällä 1997 kuluneeksi 110 vuotta?

August Jutila syntyi neljäntenä lapsena maanviljelijä Heikki Jutilan perheeseen Keski-Pohjanmaalla Alavieskassa 8.4.1887. Perheeseen syntyi kaikkiaan 13 lasta (suvusta lisää tietoa sukukronikoissa). Suurperheessä August oppi pienestä pitäen tekemään ahkerasti työtä. Myös rehellisyys ja oikeudenmukaisuus olivat perheessä niitä keskeisiä asioita, jotka ahkeruuden lisäksi iskostuivat lapsiin jo nuorena.

August Jutila 19-vuotiaana 1906

Koulussa August menestyi ja opettaja kiitti isälle pojan hyvää oppimista - poika kun tiesi kaiken mitä kysyttiin - ja kehotti panemaan jatko-opintoihin. Isä-Heikki oli toista mieltä. Hänen mielestään koulu oli huonopäisiä varten, teräväpäiset selviytyvät muutenkin.

August halusi opintielle, mutta kotona tarvittiin työmiestä eikä asialle siis täysin lämmetty. Asenteet kyllä lievenivät tuosta isä-Heikin lausahduksesta ja August kävi Ylivieskan maamieskoulun 1910-11, haki ja hyväksyttiin Mustialan maanviljelysopistoon, mutta tähän ei kotoa rahaa enää riittänyt ja opisto jäi käymättä.

Itseopiskelu ja kirjaston innokas käyttäminen olivat Augustin lempiharrastuksia. Kaunokirjallisia vaikutteita hän sai myös naapurikunnassa Ylivieskassa asuvalta kirjailija Pietari Päivärinnalta, joka oli Jutiloiden perhetuttava. Tämä oli jo 1862 ollut puuhaamassa Jutiloiden kanssa Alavieskaan lainakirjastoa.

Yhteiskunnallisiin tehtäviin

Erinäisten kirjoituskurssien yhteydessä Augustin lahjakkuus tuli monin tavoin esiin. Opettajat kiittivät hänen huolella tehtyjä esitelmiään ja kirjalliset kyvyt huomattiin. Hän toimi maamiesseuran sihteerinä 1904-10, nuorisoseuran sihteerinä ja puheenjohtajana, kunnan vuokralautakunnan, ojituslautakunnan ja eräiden muiden lautakuntien

August v. 1912

puheenjohtajana sekä kunnanvaltuuston varapuheenjohtajana ja sihteerinä 1918-20. Kunnallisissa kirjoitustehtävissä hän avusti setäänsä, kunallislautakunnan esimiestä Mikko Jutilaa vuodesta 1900 alkaen, samoin isäänsä kirkonisännän tehtävissä. Hän toimi myös Alavieskan osuusmeijerin isännöitsijänä 1913-17.

Aktiivinen kun oli, August Jutila järjesti paikkakunnalle lypsykurssit. Kirkonkylästä ei ilmoittautunut yhtään osanottajaa. August suutahti: "On minunkin aika ottaa sopiva. Vielä en tiedä, kuka se on. Otan sen, joka kursseille tulee hankalimman matkan takaa". Tuli tyttö 120 km:n takaa Pyhäjärveltä. August ihastui ja vei Ida Uljuan vihille kesäkuussa 1913.

Ida oli ujo ja hiljainen. August oli vähän häiden jälkeen näyttämässä vaimoaan Ylivieskassa kirjailija Pietari Päivärinnalle, joka makasi jo kuolinvuoteellaan. Kun Päivärinta ja August keskustelivat, sanoi Pietari yhtäkkiä: "Onko tuolla sinun kaverillasi kieltä?" Pietari Päivärinta kuoli vähän aikaa tapaamisen jälkeen heinäkuussa.

Vuonna 1922 August suoritti Maalaiskuntien Liiton kunnallismieskurssin ja täydennettyään opintojaan sekä suoritettuaan tutkinnon 1928 sai oikeuden käyttää arvonimeä Maalaiskuntien Liiton tutkinnon suorittanut kunnankirjuri.

Ensimmäinen varsinainen kunankirjurin toimi, johon August Jutila tuli, oli itäsuomalaisessa 6500 asukkaan Rääkkylän kunnassa. Hän oli Rääkkylän kunnankirjurina ja rahastonhoitajana vuosina 1921-25. Kunnan tehtävien lisäksi hän oli myös Rääkkylän osuusmeijerin isännöitsijänä helmikuusta 1922 vuoden 1925 loppuun. Jutila oli aloitteellinen puuhamies myös osuusmeijerin kehittämisessä, kun sen yhteydessä aloitettiin mylly- ja sahatoiminta.

Asioiden selvittelyä

Syksyllä 1925 hän kiinnostui suuremman, 8500 asukkaan Someron kunnan asioista ja haki kunnankirjurin toimeen. Omissa muistiinpanoissaan hän kuvaa alkutunnelmiaan näin:

"Someron kunnan vaakunana on irtikiskaistu kanto, mikä kuvaa kunnan savitasankojen raivausta korvesta viljelystasangoksi. Mikä olisi vastaava tunnussana? Sitä kuvaa tullessani 1925 ensi kerran kunnantoimistoon sieltä kuulemani nyrkiniskulla varmennettu kiroilu, jonka lausujana oli silloinen valtuuston puheenjohtaja." … "Silloin oli kunnassa tilanne, jota selvittääkseen naisväki oli lähettänyt läänin maaherralle adressin, pyytäen toimenpiteitä tilanteen selvittämiseksi. Maalaiskuntien Liitosta oli lähetetty selvittäjät, joilta kuulin arvostelun: 'Hullu on se, joka tulee tänne toimeen'. Niin vaikea oli tilanne. Kun pidin itseäni sellaisena, uskalsin alkaa työni."

Kunnankirjuri August Jutila ja vaimonsa Ida, s. Uljua, Someron kauden alkuvuosina n. 1927.

Someron kunnan tilannetta Jutila alkoi selvittää 15.11.1925 lähtien ja jatkoikin kunnankirjurina 30.6.1946 saakka, jolloin siirtyi eläkkeelle. Hän oli aina tottunut työskentelemään pitkiä päiviä ja niin nytkin. Tarmokkain ottein hän sai asiat nopeasti raiteilleen.

Kunnantalo, johon hän perheineen asettui asumaan, oli ostettu kuntaan 16.6.1925 päivätyllä kauppakirjalla 75.000 mk:n kauppahinnasta. Myyjänä oli Someron Nuorisoseura, joka näin luopui Sarastus-nimisestä palstatilastaan kunnan hyväksi. Kunnankirjuri Jutila hoiteli tilan lainhuudatuksen syyskuussa 1926.

Yhteiskoulua perustamassa

Toiminta, johon Jutila joutui pian Somerolle tulonsa jälkeen, oli Someron yhteiskoulun perustaminen. Muisteluissaan hän kertoo: "Tulin Somerolle kunnankirjuriksi marraskuussa 1925. Yhteiskoulun perustamisesta kevääseen 1927 mennessä en kuullut miltään taholta puhetta. Kun pastori Jussi Peltokallio silloin tuli kappalaiseksi Somerolle Ikaalisista, jossa hän toimi papinvirkansa ohessa yhteiskoulun rehtorina, kiinnosti yhteiskoulun tarve sellaisia lasten vanhempia, joilla oli yhteiskoulun oppilaiksi ajateltuja lapsia. Kunnantalon naapurina oli rouva Hilja Salonen, joka" … "ei saanut tytärtään Forssan yhteiskouluun."

Jutila keskusteli Salosen kanssa tilanteesta ja he ottivat yhteyttä Jutilan tuttavaan Kangasalle, jossa jo oli yhteiskoulu. Tuloksena August vei keväällä 1927 Salosen tyttären ja myös oman tyttärensä pääsykokeisiin Kangasalle, jonne heidät hyväksyttiin.

August Jutila jatkaa: "Somero oli silloin Kangasalaa 2000 asukasta suurempi ja pienemmässä Kangasalan pitäjässä siis oli jo koulu. Miksi ei Somerolla? Koetetaan yrittää, kun kappalaisena on alaan perehtynyt mies, työtarmoinen sitä paitsi, joka piti pelkkää papinvirkaa laiskottelemisena silloin, kun on tarvis olla seurakunnan alueella toiminnassa oppikoulu. Keskustelumme tuloksena päätettiin yrittää."

Ikäänkuin maasta polkaisten kokoontui ryhmä kutsuttuja päättäjiä vielä kesäkuun puolivälissä "Someron yhteiskoulun perustavaan kokoukseen", jossa puheenjohtajana toimi August Malenius ja August Jutila valittiin pöytäkirjuriksi. Tavoitteena oli saada koulu käynnistymään vielä samana vuonna syyskuun alussa.

Vauhdilla toimitetun oppilasilmoittautumisen tuloksena kouluun lupautui sitovasti 32 oppilasta. Koulun alkamisen valmisteluja varten valittiin toimikunta, johon kuuluivat pastori Jussi Peltokallio, opettaja Kustaa Hossi ja kunnankirjuri August Jutila. Helsingin virastotyön ja koulutyön käytännön ongelmien ratkaisemiseen oli aikaa käytettävissä puolitoista kuukautta. Jutila valtuutettiin hoitamaan kannatusyhdistyksen rekisteröinnin, koulun ohjesäännön vahvistamisen ja koulun toimiluvan hankkimisen.

Virastokierrokselta Helsingissä ei puuttunut dramatiikkaa. Jutila kertoo: "Kesälomani vietin omaisteni luona Pohjanmaalla heinänteossa. Sinne menin Helsingin kautta, jossa kouluhallituksen oppikouluosastolla otin selvää koulun perustamisasioista. Kannatusyhdistys piti ilmoittaa yhdistysrekisteriin ja valtioneuvostolta hakea lupa koulun perustamiselle. Huvitti, kun kouluneuvos Fieand kutsui minua 'maisteriksi'. Itsekseni tuumin: ei sillä väliä mikä on, vaan sillä minä pidetään."

"Yhdistysrekisterissä oli tie nousta pystyyn, kun ilmoitettiin, että virallinen tie veisi aikaa viikkoja ja sitten vielä valtioneuvosto. Ilmoitin tarkoituksen olevan alkaa koulu jo syyskuun 1. pnä. Eikö ole nopeampaa tapaa? Sain aikaan, että virastossa heti tarkastettiin mukana olevat paperit, joissa ei ollut korjattavaa, ja sen, että lupasivat muutaman päivän sisällä toimittaa siltä taholta paperit suoraan kouluhallitukseen, johon palasin uudelleen. Siellä suhtauduttiin asiaan myös mitä myötämielisimmin. Sain käyttööni mitä viheliäisimmässä kunnossa olevan kirjoituskoneen, jolla kirjoitin valtioneuvostolle osoitetun anomuksen luvan saamiseksi Someron yhteiskoulun perustamiselle. Kun vielä sain vakuutuksen, että paperit viivytyksettä toimitetaan kouluhallituksesta valtioneuvostoon, jatkoin saman päivän iltana matkaa Pohjanmaalle heinäntekoon. Varmistauduin siitä, että asiat luistavat hyvin. Koulu saa alkaa syyskuun 1. päivänä, kun on sillä tarpeellinen taloudellinen kannatus ja riittävä määrä oppilaita."

Someron yhteiskoulun historiikissa (1967) Aarno Nietosvaara toteaa: "Jutilan niittomatka siis onnistui täydellisesti. Alituisesti parjattu byrokratiakin osoitti hänen sitkeytensä edessä kiitettävää joustavuutta: sosiaaliministeriö hyväksyi Someron yhteiskoulun kannatusyhdistyksen yhdistysrekisteriin 20.7.1927 ja kouluhallitus antoi suullisen (!) luvan koulun aloittamiseen." Viralliset vahvistukset saatiin myöhemmin syksyn kuluessa.

Tehokkaasti ja tasapuolisesti

August Jutila oli melkoinen työmyyrä. Hänen tehokkaasta työskentelystään voi mainita, että hän kirjoitti pöytäkirjat useasti suoraan kokouksissa valmiiksi ilman erillisiä konseptivaiheita ja ne voitiin välittömästi tarkastaa. Samoin tilit olivat heti vuodenvaihteen jälkeen valmiina. Luottamusmiehet kiittivät häntä monesti siitä, että asiat olivat järjestyksessä ja etenivät ajallaan.

Someron kunnan ns. pitkävaltuusto (1936-45). Eturivissä keskellä valtuuston puheenjohtaja opettaja Antti Kaapo ja kunnankirjuri August Jutila.

Kunnantoimistossa Jutila teki yksin kuntaan liittyvät paperityöt ja edusti kuntaa erilaisissa elimissä ja kokouksissa. Näin kunnankirjuri hoiti suuren kunnan kirjanpidon, kokousten esitysten valmistelun, esittelyn, pöytäkirjojen tekemisen, päätösten toteuttamisen ja verotuksen. Vasta, kun hänen Aino-tyttärensä oli käynyt 1930-luvun puolivälissä kauppaopiston sekä suorittanut myös kunnalliskurssin, tämä palkattiin Someron kuntaan sen ensimmäiseksi toimistoapulaiseksi.

Jutila pyrki toimissaan ehdottomaan tasapuolisuuteen. Hän pyrki kaikessa toiminnassaan asettumaan poliittisten ristiriitojen yläpuolelle ja ratkaisemaan asiat sovinnollisesti niin, että kenenkään asianosaisen etua ei poljettaisi. Hän kohteli keskenään samanarvoisina kaikkia kuntalaisia, riippumatta siitä, asuivatko pienessä mökissä tai suuressa talossa.

Yhteiskunnallisen radikalismin nostettua kesällä 1930 voimakkaasti päätään tapahtumat heijastuivat myös Someron kunnalliselämän päättävien elinten työskentelyyn. Kesken erästä kunnanvaltuuston kokousta sisään tuli ryhmä miehiä, jotka vaativat, että vasemmistoedustajien on poistuttava kokouksesta. Kunnankirjuri Jutila, kookas mies, joka oli laillisuuden vankka puolustaja, totesi tiukasti, että kysymyksessä oli kunnan elimen laillinen kokous eikä sivullisilla ollut sinne asiaa.

Tilanne laukesi sillä kerralla ilman pahempia rettelöitä. Tapahtuman seurauksena Jutila sai useita uhkauksia mm. kyydityksistä. Niinpä hän katsoi parhaaksi matkustaa perheineen kesällä 1930 vaimon kotiin Oulunläänin Pyhäjärvelle ja viipyi poissa näkyvistä niin pitkään, että myrskyn laineet ehtivät laantua. Vielä elokuussa hän haki Hattulan avoinna olevaan kunnankamreerin virkaan, mutta ei tullut valituksi. Olot rauhoittuivat jonkin verran ja työ Somerolla saattoi jatkua.

Sotien aikaa

Poikkeukselliset olot 1940-luvun alussa olivat monella tavoin raskasta aikaa. Se oli raskasta henkisesti ja ruumiillisesti. Kunnanvaltuusto, ns. pitkävaltuusto, joutui istumaan vuosina 1936-45 suunnilleen samassa kokonpanossa. Seuraavassa katkelma Jutilan kirjoittamista, vuoden 1943 tunnelmia ja tapahtumia koskevista muisteluista:

"Suuren kunnan kunnankirjurina, tottuneena tekemään tehtävänsä kunakin päivänä ajallaan, aiheutti, että normaali työpäivä alkoi klo 3 ja päättyi 19-20 tienoilla. Viikkoloma rajoittui sunnuntaisin jumalanpalveluksen aikoihin ja siitä seuraavaan aamuun klo 3:een. Henkilökohtaiseen kuntooni tämä tällainen toimistotyö rupesi vaikuttamaan niin, että harkitsin parhaaksi lähteä lääkärin puheille."

"Virkaa hoiti naislääkäri. Lähtiessäni satuin katsomaan peiliin ja huomasin, että on aihetta mennä parturin kautta ja siellä siistimistouhujen kestäessä pyörryin parturin tuoliin. Luulivat näkijät sen olevan lopullista menoa, mutta toivuin ja siistittynä olen naislääkärin tutkittavana."

"Hän tutkii ja toteaa, ettei ole mitään elimellistä vikaa, veri on heikko, määrää lääkkeeksi pullon rautaviiniä ja huomauttaa, että pitää ottaa aikaa ulkoilmassa liikkumiseen. Tottelevaisena potilaana olin ottanut lääkettä muutamia lusikallisia ja tuli sitten viikon päätös, lauantai-ilta, jolloin aloin ulkoilmassa liikkumisen."

"Se oli sitä kotiseudulla olevan talkoo- ja motintekoaikaa. Lähistöllä oli leimattua mottimetsää, johon menin varustettuna sahalla ja kirveellä, joita olin pitänyt kunnossa, kun aikaisemmin kuntaan tultuani oli pitänyt omat ja kunnantoimiston tarvitsemat polttopuut pilkkoa ja huoneet lämmittää. Pulavuosina oli pitänyt jättää tällaiset työt työn puutetta kärsivien tehtäväksi, etten kymmeniseen vuoteen ollut enää tällaista työtä tehnyt."

"Nyt rupesin tekemään ensimmäistä mottia. Miten ihanalta tuntuikaan hengittää metsän puhdasta ilmaa ja päästä työstä hikeen. Tein samaan kyytiin toisenkin motin. Motti ja tunti. Sillä vauhdilla sai hien irti. Palattua saunaan kylpemään ja mahdollisimman kova löyly lyhyen aikaa ja sitten sänkyyn nukkumaan pitkään sunnuntaiaamuun ja sitten osallistuminen jumalanpalvelukseen joko kirkossa tai kotona radiota kuullen."

"Rautaviinipullo unehtui, kun jatkoin tätä ulkoilutouhua, jonka tuloksena sota-aikana tuli puhdetyönä tehdyksi motteja 400 ja talkootyönä niitellyksi myös puhteisiin ihmisten elopelloilla eloa syksyä kohden noin 10 ha." … "Tuloksena liikojen lihojen häviäminen, normaalipainoon pääseminen ja toteamus: tällainen lääke auttaa. Ei väsymystä toimistotyössä. Työ luisti. Motti- ja talkootyössä voimat riittivät, vaikka työaika oli yhtä pitkä kuin ennenkin, kesällä auringon noususta sen laskuun ja talvisin sen tarpeen mukaan, mitä töiden suorittaminen toimistossa vaati."

Sodan päättyessä työtaakka ei suinkaan helpottunut. Henkiset paineet August Jutila koki raskaina. Hänessä näkyivät loppuunpalamisen oireet. Kirjoituksessaan "Väsyy joskus" hän kuvailee tilannetta näin:

"Sota oli päättynyt syksyllä 1945. Ei enää ollut motti- eikä talkootöitä. Toimistotöitä vaan aina aamuvarhaisesta iltamyöhään. Rupesi tuntumaan väsymystä, jonka poistamiseksi ei ollut

August Jutila 60-vuotispäivänään 1947

tilaisuutta ulkonaliikkumiseen. Toimistoa ruvettiin lämmittämään ja siellä ehkä sen seurauksena hengitettävään ilmaan jäi häkää, jota en siedä. Sodan tulos, Karjalan menetys, huolto siirtoväestä, kunnan nuorisosta kaatunut 250, jotka tuntuivat siltä, kuin olisivat omia poikia, perheväkeäni, rupesi vaikuttamaan, ettei enää enempää jaksa. Mistä saada kuukaudeksikaan rauhan paikka, jossa saisi levätä eikä olisi asiakkaita, ei puhelinta. Elämä on kuin hullun mylly. Ainaista papatusta joka puolelta."

Kunnanlääkärin kanssa keskusteltuaan ja erilaisia vaihtoehtoja yhdessä   puntaroituaan Jutila sai lomaa ja mahdollisuuden levähtää.

Perheenisä

Ominaisuus, josta hänelle oli työssään varmasti korvaamatonta apua, oli erinomainen muisti. Tuskin paljon liioitellaan todettaessa, että hän tunsi jokaisen kuntalaisen, muisti usean veroäyritkin ja syntymäajan. Hänen kahdesta lapsestaan nuorempi muistaa, miten illalla nukkumaan mennessä isän oli tapana kuulustella kertotaulua tai opettaa Someron kylien nimiä. Kertotaulun ohella kylien aakkosellinen luettelo on vieläkin kirkkaana tyttären muistissa.

Ilmiömäisellä päässälaskutaidollaan hän hämäsi monesti keskustelukumppaninsa ja myös päivämäärien erotusten laskenta nopeana aivotyönä oli hänelle ominainen kyky. Tavatessaan tuttavia hän huvitteli mielellään laskemalla ja ilmoittamalla näiden iän päivän tarkkuudella, ennenkuin edes tervehdykset oli vaihdettu. Hänhän muisti jokaisen tuttavansa syntymäajan.

Perheen isänä kunnankirjuri oli sävyisä ja lapsirakas. Hänelle syntyi kaksi tytärtä, Aino 1915 ja Helvi 1930. Lapset muistelevat, että isä ei koskaan korottanut ääntään eikä käyttänyt vitsaa. Myös eläkevuosinaan hän osoitti erityistä lapsirakkautta leikkimällä mielellään lastenlapsien kanssa ja mm. viemällä näitä erilaisiin tapahtumiin, kirkossakäyntejä unohtamatta. Lapsuuden kodista saatu perintö johdatti hänet itsensä säännöllisesti kirkkotielle, jonne myös lapset otettiin mukaan.

Tarkka talouden hoito näkyi myös omassa perheessä. Pienellä, tiiviillä ja säntillisellä käsialalla tehdyt muistiinpanot pienen taskukalenterin takalehdillä kertovat yksityiskohtaisesti perheen päivittäisen rahaliikenteen tapahtumat. Pienestä palkastaan hän kykeni säästämään vuosien varrella erilaisiin isoihinkin hankintoihin. Lasten käyttörahankin suhteen oltiin tarkkoja. Kun erään kerran opiskeluaikanaan lapsista vanhempi Aino-tytär pyysi rahaa elokuvissa käyntiä varten, ei hän sitä saanut. Isä-August virkkoi lyhyeen tapaansa: "Mene kirkkoon, se on ilmaista".

Musikaalisia harrastuksiaan August Jutila toteutti nuoruusvuosien virsikanteleen jälkeen soittelemalla virsiä urkuharmoonilla ja laulamalla bassoa Someron kirkkokuorossa. Hän oli ostanut kaksi urkuharmoonia, joista toisen myi pian eräälle Someron koululle ja toisen piti perheessä.

Oli huhtikuu 1937 ja kunnankirjuri täytti 50 vuotta. Aikaisin juhlapäivän aamuna, niin kuin tapa vaati, kirkkokuoro tuli päivänsankarin ikkunan taakse laulamaan onnitteluaan. Tuskin oli laulu ehtinyt alkaa, kun kamarin ikkunassa katsellut 7-vuotias tytär huomasi, että kuoron takariviin oli bassojen vahvistukseksi liittynyt - kukapa muukaan - päivänsankari itse.

Kunnankirjuri eläkkeellä

Siirryttyään eläkkeelle 1.7.1946 Jutila ei suinkaan päässyt vielä eroon kunnallisista tehtävistä. Häntä pyydettiin avustajana ja neuvojana sekä myös lyhytaikaisten sijaisuuksien suorittajana auttamaan kuntia näiden kunnallisten asioiden hoitamisessa. Vielä samana vuonna hän työskenteli mm. Heinävedellä, Uuraisilla, Kiskossa ja Ilomantsissa. Muisteluissaan hän toteaa vierailleensa 1940-luvun jälkipuolella avustajana kaikkiaan 25 eri kunnassa maan eri puolilla.

Yhteiskunnallisissa tehtävissä hänet nähtiin vielä 1950-luvullakin. Someron seurakunta nimittäin kutsui hänet taloudenhoitajakseen 1950, mitä tointa hän hoiti yhdeksän vuoden ajan 1950-59. Tästä tehtävästä hän jäi, kuten hän itse sanoo, "vapaaherraksi" täytettyään 72 vuotta.

Loppukesällä 1951 kanttori Herman Kantola piti kesälomaa ja oli matkoilla. Hänen sijaisenaan oli Jutilan Helvi-tytär, joka oli keväällä valmistunut kanttoriksi. Kesken loman tytär sairastui äkillisesti ja kukaan pyydetyistä opettajista ei uskaltautunut soittamaan kirkon jumalanpalvelusta. Tilanne oli katastrofaalinen.

Apu oli kuitenkin lähempänä kuin osattiin aavistaa. Rohkea isä-August päätti tyttärensä asemesta itse asettua kanttoriksi ja soitti menestyksellä jumalanpalveluksen. Kanttorin rouva tuli jumalanpalveluksen jälkeen hätääntyneenä katsomaan, miten sairas tytär oikein onkaan.

Samana sunnuntaina oli jumalanpalveluksen jälkeen kirkossa vielä somerolaisen parin vihkiminen. Viransijaisena edelleen soittanut August veti uruissa kaikki tapit auki ja soitti antaumuksella. Musiikkina vihkiäisissä oli Hengellisistä lauluista "Koko tien Hän kanssain käypi". Vihkimisen jälkeen vastavihityt kävivät erikseen kiittämässä "kanttoria" hyvästä musiikista ja juhlavan häätunnelman luomisesta. Täydennyksenä mainittakoon, että August oli kyllä jo nuoruusvuosinaan avustanut Alavieskan kanttoria tämän virkatehtävissä.

Kun August Jutila täytti 70 vuotta keväällä 1957, hän sai lukuisten onnittelujen joukossa vastaanottaa Fred. Miekkavaaran kirjoittaman juhlarunon. Seuraavassa runon päätössäkeistö:

Kirjallisia harrastuksia

Harrastus, johon August Jutila tunsi voimakasta viehtymystä, oli kirjoittaminen. Kansakoulun suoritettuaan hän osallistui useisiin kursseihin, joilla opetettiin kynän käyttöä. Nuorukaisiässä, ennen vuotta 1910, hän piti useampana vuotena päiväkirjaa, jonka tallentamista asiallisista tiedoista on ollut hyötyä hänen kotipitäjänsä historian kirjoittamisessa.

Eläkevuosinaan hän kirjoitti ahkerasti muisteluitaan pakinoiden muotoon. Näistä suuri osa on nähty lehtien palstoilla ja niitä ovat julkaisseet mm. Alavieskan, Someron ja Kangasalan pitäjälehdet. Aju -nimimerkillä kirjoitettujen pakinoiden lukumäärä nousee hieman yli 500 kirjoitukseen.

August Jutila eli viimeiset vuotensa Kangasalla. Hänen päivittäisiin toimiinsa kuului kunnon ylläpitämiseksi kävelyretki, jonka pituus ja suunta määräytyivät hänelle ominaisen kekseliäisyyden kautta.

August Jutila päiväkävelyllään 1971.

Hän nimittäin käveli läheiselle linja-autoasemalle, astui johonkin paikalla olleeseen linja-autoon, kaivoi taskun pohjalta kaikki irtorahat ja pyysi viemään niin pitkälle kuin rahoilla pääsi. Kun taskut olivat tyhjät, oli pakko tulla kävellen kotiin. Kunto pysyi terässä.

August Jutila saavutti maisen vaelluksensa pään 85-vuotiaana 2.7.1972. Hänet on aviopuolisoineen kätketty Someron hautausmaan multaan.

¹ Kirjoittajat ovat August Jutilan Somerolla syntynyt nuorempi tytär miehineen Tuusulasta.

Sivut perustettu 1996. Sivuja päivitetty 06.02.2006
( matti.rekunen @ kolumbus.fi ; jotta osoite toimisi, poista siitä kaksi sanaväliä)

© 1996-2006 Matti Rekunen